Kirkkoherra lähetettiin matkaan

Laskiaissunnuntaina vietettiin Päivi Erkkilän lämmintunnelmaista lähtöjuhlaa. Lähtösaarnan näet otsikkoa klikkaamalla.

Niihin aikoihin, kun Askolan seurakunta 1600-luvulla perustettiin, määrättiin, että saarna sai kestää korkeintaan tunnin. Tuosta määräyksestä muistona on tämä saarnatuolin tiimalasi. Tiimalasissa on neljä lasia, joista jokainen mittaa eripituisen ajan. Yksi tunnin, toinen puolituntia, kolmas kolme varttia ja neljäs vartin.

Saarnatuoli oli ja on ehkä edelleen vallanvertauskuva. Kun puhut saarnatuolista, et puhu omiasi - ainakaan pelkästään - vaan Jumalan sanoja. Ennen äänentoistolaitteita pappi saarnasi korkealta ja kovaa jo ihan kuuluvuussyistäkin. Jumalanpalveluksessa ja ehtoollisella piti käydä halusi tai ei. Lieneekö kaikuina noista kaukaisista ajoista tallentunut kieleemme ja mieleemme kirkossakäymiseen littyvä kielteissävyinen sanasto?

Messuamiseen, saarnaamiseen tai ripittämiseen ei liity arkikielessä mieluisia mieleyhtymiä vaan kuivettuneen pakkopullan makua. Joskus kun pohdin syitä jumalanpalveluksen epäsuosioon mietin, onko kollektiivinen muistimme niin pitkä, että se muistaa vuosisatojen taakse? Nykyään tiedämme,että pakottamalla ei synny pysyvää tulosta. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Kirkolla on ollut yhteistyössä maallisen vallan kanssa merkittävä rooli kansalaisten moraalin valvonnassa. Rahvasta ohjattiin hyvällä ja pahalla oikeaan oppiin ja nuhteettomaan elämään. Eihän se kivaa ollut kellekään, mutta muistona siitä meillä on hyvinvointivaltio, jossa sellaiset perusarvot kuin rehellisyys ja ahkeruus vielä pyrkivät sinnittelemään hengissä.

Palaamme tiimalasin äärelle. Suurinta valtaansa kirkko käytti hallitessaan ihmisten aikaa. Kirkkoon oli tultava ja pappia oli kuunneltava riippumatta siitä, mitä hän saarnasi tai kuinka pahasti omat työt olivat jääneet kesken. Lepopäivä ja juhlapyhät piti viettää asianmukaisesti.

Ajallisen ajan lisäksi kirkko hallitsi myös ajattomuutta. Taivas oli paikka, johon piti pyrkiä. Helvettiä puolestaan karttaa. Kukaan ei halunnut siunaamattomana hautaan. Kadotuksen kauhistavuus oli todellisempi kuin tänään, kun jo ajallinen elämämme olisi savupirtissäasujalle kuin taivas.

Evankeliumissa Jeesus, Jaakob ja Johannes keskustelevat vallankäytöstä. Ei liene yllätys, että Jeesus ei puhu kirkkokurista ja pakottamisesta vaan nöyryydestä ja palvelemisesta. Jeesuksen sanat ovat aina yhtä ajankohtaisia, unohdettuja ja väärinymmärrettyjä samalla kertaa.

Palaamme taas tiimalasin äärelle. Aika kuluu, vaikka hiekka lasissa ei hievahtaisikaan. Me vartumme ja vanhenemme. Aika tuo tullessaan odottamattomia yllätyksiä ja suunniteltuja elämänmuutoksia. Nuorena ajattelin, että elämä on ohi kolmikymppisenä. Nyt tiedän enemmän. Uusi elämä voi alkaa vaikka sitten, kun lapset ovat muuttaneet omilleen ja koira kuollut.

Muutimme vuonna 1998 viisihenkisenä perheenä Askolaan. Vesa tuli silloin tänne kanttoriksi. Jos voisin sanoa, että olen jostakin kotoisin, niin varmaankin Askolasta. Seitsemän virkavuotta kanssanne ovat olleet hyvää aikaa. Jätän hyvillämielin hyvinvoivan seurakunnan tulevan seuraajani johdettavaksi. Uskallan sanoa vanhaa sanontaa lainaten, että minä voin lähteä Askolasta, mutta Askola ei lähde minusta.

Saan pian aloittaa uudessa työssäni Mikkelin tuomiokapitulissa. Virkanimikkeeni on hiippakuntasihteeri, tuttujen kesken "hiippari". Kalenteripomintoja tulevilta kuukausilta: jumalanpalveluskoulutus, kirkon virkaan opiskelevien seminaari, teologianopiskelijoiden reflektiopäivät, diakonia-ja yhteiskuntatyön neuvottelupäivät, pastoraalikurssi, ordinaatiokoulutus, piispantarkastus, kirkkopäivät, pappisvihkimys, hiippakuntavaltuuston kokous, lääninrovastien kokous, kirkkoherrojen kokous, kirkon johtamiskoulutus yms.

Aivan jouten en jatkossakaansiis  jouda olemaan. Suurin muutos on se, että viikonloput ja juhlapyhät ovat pääsääntöisesti vapaita. Minulla ei myöskään tule olemaan yhtään alaista enkä kanna vastuuta kiinteistöistä tai budjetista. Uskon ja toivon, että minulla tulee olemaan aikaa muullekin kuin työlle.

Askolaa en kuitenkaan jätä. Kotimme on Pappilassa. Asun viikot Mikkelissä ja tulen tänne "maalle" aina, kun se vain on mahdollista. Seurakunnalle tässä yhteydessä tiedoksi, että mahdollisista pyynnöistä huolimatta en tee kirkollisia toimituksia kuin sukulaispiirissä. Meillä askolalaisilla on kaksi erinomaisen osaavaa ja mukavaa pappia, Antti ja Päivi-kaima. He palvelevat teitä hyvin ja mielellään.

Kiitän kaikkia teitä, joiden kanssa olen saanut tehdä yhdessä töitä: työtovereita ja luottamushenkilöitä sekä yhteistyökumppaneita järjestöissä, yrittäjissä, kunnan eri tehtäväaloilla ja kylissä eri puolilla pitäjää. Kaino toiveeni on, että jatkossa voin kohdata teidät ilman tittelin ja virantuomaa jäykistelyä, ihan omana itsenäni.

Toiveeni on, että rakastatte seurakuntaanne ja pidätte siitä hyvän huolen. Välttäkää riitaa ja pyrkikää hoitamaan asiat kuunnellen ja keskustellen niin kuin tähänkin asti. Älkää tavoitelko omaa vaan seurakunnan etua. Olkoon seurakunta strategiansa mukaisesti kaikessa hyvässä mukana.

Ennen kaikkea puhukaa Jeesuksesta ja hänen rakkaudestaan. Kertokaa taivaasta ja iankaikkisen elämän toivosta. Jos seurakunta ei niin tee, ei sitä tee kukaan muukaan. Jeesus. Taivas. Noissa sanoissa on jo enemmän kuin saatamme käsittää. Niitä opettakaa, niitä ihmetelkää ja niihin uskokaa.

Monista vuosien varrella pidetyistä tilaisuuksista mieleeni on noussut lyhyt rukoushetki, jolla juhlistimme kirkkopihan ulkovalojen käyttöönottoa. Oli mahtavaa, kun valaistuksen myötä kirkko ikäänkuin heräsi ja otti paikkansa keskellä kylää. Valaistu kirkkorakennus saarnaa minulle joka kerta sen ohi kulkiessani Jeesuksesta, joka on maailman valo.

Olemme matkalla kohti kevättä ja näemme joka päivä, kuinka valo voittaa aikaa pimeydeltä. Jos Jeesus tervehtisi meitä tänään laskiaissunnuntaina matkallaan kohti kärsimistään ja kuolemaansa, hän ehkä  huikkaisi meille "Morjens!"

Miksi ihmeessä hän niin tekisi? Siksi, että "morjens" on erään tulkinnan mukaan väännös latinan sanasta "moriens", joka tarkoittaa "muista, että olet kuolevainen". Jeesus muisti mihin oli matkalla. Meidän puolestamme kohti omaa kuolemaansa. Kuolemaansa, joka antoi meille elämän.