Aleppon kellot soivat myös Askolassa

14.10.2016

Askolan kirkon kellotapuli
Askolan kirkon kellotapuli

Askolan seurakunta liittyy satojen muiden seurakuntien joukkoon soittamalla päivittäin saattokelloja klo 17 Syyrian Aleppon pommitusten uhrien muistoksi ja myötätunnon eleeksi.

Kellot soivat joka päivä kello 17 maanantaihin 24.lokakuuta saakka. Silloin vietetään rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivää. Se on myös YK:n päivä.

Kellojensoitto on saattosoitto, jota soitetaan hautajaisissa silloin, kun vainaja kannetaan kirkosta tai kappelista ulos siunaustilaisuuden jälkeen.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat soittavat kellojaan näin laajasti myötätunnon eleenä kansainvälisessä kriisitilanteessa.