Vieraita Narvasta
4.7.2018
Tällä viikolla Porvoon rovastikunnan seurakunnissa vierailevat kirkkoherra Urmas Karileet ja kappalainen Vladimir Batuhtin. Kyseessä on Porvoon rovastikunnan yhteisen ystävyysseurakunnan Narvan Marian seurakunnan vierailu. Seurakunta Narvassa on perustettu uudelleen kaksi vuotta sitten ja nyt on uusien suunnitelmien aika. Karileet ja Batuhtin tutustuvat eri seurakuntiin ja keskiviikkona Vladimir kävi tapaamassa pikaisesti kirkkoherraa Askolassa. Tiistaina kokoonnuimme Pornaisiin, jossa kuulimme toiveita ja kuulumisia molemmin puolin. Edustajia tilaisuudessa oli eri seurakunnista. Tulevaisuudessa ystävyysseurakuntatyötä kehitetään yhteisten toiveiden mukaisesti ja suunnitelmissa on mm. matka Narvaan syksyllä 2018. Ystävyysseurakuntatyötä rovastikunnassa koordinoi lääninrovasti Juha Ilonen. |