Varaa kinkeriaika kylällesi

3.2.2020

Kevät on kinkereiden aikaa. Nyt kannattaa varata kinkerit omalle kylälle. Maaliskuu on parasta aikaa, mutta sovittaessa voidaan kokoontua myöhemminkin keväällä.

Kinkerit ovat iloinen ihmisten tapaaminen kylällä. Tilaisuus voidaan järjestää kodissa tai yhteisessä kokoontumispaikassa eikä vaadi paljoa.

Kinkereillä on mukana kirkkoherra ja kanttori. Erityisesti kannattaa tulla tutustumaan uuteen kanttoriimme, Olga Mäkiseen. Kinkereillä lauletaan yhdessä, ollaan ajankohtaisten asioiden äärellä, hiljennytään ja kahvitellaan. Kahvikolehti kerätään yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Kinkeriajan voi varata kirkkoherranvirastosta ja kinkeriaikataulu löytyy sivun vasemmassa reunassa olevasta tapahtumakalenterista.